tiistai 23. joulukuuta 2014

Pyreneet ja kadonnut joulu

Vihdoinkin mäkin olen päässyt lomalle ja kirjoittamaan teille vähän kuulumisia. Mulla alko loma tosiaan vasta eilen 22.päivä, virallisesti se alkaa vasta tänään, mutta me mentiin tänään vain leffaan. Itte jätin Madren luvalla väliin tän päivän, koska leffoina oli vain Nälkäpeli ja Hobitti vaihtoehtoina ja se piti maksaa itte ja Nälkäpelin olen nähnyt jo ja Hobitti ei kiinnosta mua, joten en haluis maksaa turhasta. Opettajat oli tosi vihaisia, koska monet muutkin ajatteli samalla tavalla. Jokainen opettaja räyhäs meille siitä, että kerrankin (oikeastaan tuossa koulussa mennään joka vuosi leffaan, kun joulu loma alkaa, joten ei ollut mitenkään erityistä) kun he yrittävät olla mukavia niin sitä ei arvosteta ja että se on viimeinen virallinen koulupäivä ja silloin pitää olla koulussa, koska teidän kaikki muut kollegat kaikista muista kouluista joutuu myös olemaan koulussa viimeisen päivän ja jos suurin osa ei halua mennä leffaan, niin sitten voidaan pitää normi koulupäivä. Loppujen lopuksi meidän luokka pääsi leffaan, koska oli riittävästi menijöitä, mutta meidän viereisluokka ei ja opettajat päätti olla vielä erityisen mukavia ja laittaa niille kokeen, jotta kaikki varmasti tulee kouluun.


Laskettelua pyreneillä


Pääsin edellisenä viikonloppuna eli 12-14.12 Pyreneille laskettelemaan, mun kaverin Martan ja hänen isänsä kanssa ja oli ihan huippu reissu, vaikka jalat oli kuolleet sen reissun jälkeen. Lähdettiin perjantaina ajamaan kohti Pyreneitä. Yllätyin miten lähellä Pyreneet sijaitsi loppujen lopuksi, koska sinne oli vain reilun parin tunnin ajomatka. Luulin et ne olisi vähän kauempana mutta ei näköjään ollukaan. Yövyttiin Jacassa, kylässä jossa Martan perheellä on asunto. Jaca oli ihan älyttömän kaunis ja tunnelmallinen pieni kylä, mutta unohdin kameran kämpille, kun käytiin siellä perjantai-iltana syömässä joten sieltä mulla ei oo kuvia.

Laskettelukeskus sijaitsi ihan kiinni Ranskan rajassa ja ymmärsin, että jotkut rinteet oli Ranskan puolella.


 Lauantai aamuna herättiin seitsemältä ja lähdettiin ajamaan kohti Formigalin laskettelukeskusta vähän kahdeksan jälkeen ja perillä oltiin sopivasti yhdeksän maissa, kun rinteet avattiin. Kaikki kamat sain onneksi lainaan, Martalta, koska niiden koko perhe laskettelee ja niillä oli kaikki mahdolliset kamat sukista suksiin. Lauantai oli aika erinomainen laskettelupäivä, porukkaa oli tosi vähän, hisseihin ei tarvinnut yhtään jonottaa ja sää oli erinomainen. Rinteistä suurinosa oli kiinni, koska lunta oli vielä tosi vähän, mutta mulle siellä oli ihan riittävästi laskemista. Rinteet ei ollu niin huippukunnossa, koska niissä oli tosi paljon irtolunta ja sen takia oli aika raskasta lasketella. Vietettiin rinteillä koko päivä siihen asti kunnes se keskus meni kiinni eli neljän maissa. Täällä ei rinteitä oo valaistu, joten iltamäkeä on turha haaveilla.


Formigalin rinnekartta. Niinkuin näkyy rinteitä ja vuoria oli riittävästi, vaikka läheskään puolet noista ei edes ollut auki.
Marta ja minä





Pieniä vuoristokyliä näkyi matkalla Formigaliin tosi paljon.
Sunnuntaina ei enään lähdetty rinteisiin, vaan lähdettiin kotia kohti onnellisella mielellä ja särkevin jaloin. Tälläsiä samanlaisia kokemuksia haluan kokea vielä lisää tänä vuonna, hauskoja yllättäviä ja erilaisia kokemuksia. Kokemuksia mitä en ikinä olisi osannut kuvitellakaan tekeväni täällä.


Kadonnut joulu

Kuva on otettu aatonaattona, ei näytä joulukuulta ei.
Kävin viime lauantaina keskustassa fiilistelemässä kadonnutta joulua ja ostamassa amiga invisiblelle lahjan kaverini Jennyn kanssa. Täällä tosiaan ainut paikka missä tietää joulun olevan tulossa on keskusta ja kauppakeskukset, koska ne on täynnä joulukoristeita ja joulutavaroita, mutta muuten ei joulusta ole tietoakaan. Mulla ei oo yhtään joulufiislis, mun sisäinen kelloni elää vielä syksyä, mutta kai se täytyy uskoa että on joulu, kun kalenteri näyttää 23.12. Ei mikään ihmekään, ettei joulufiilistä ole, koska tää vuosi on niin erilainen, kuin mitä joulu mulle yleensä on. Oon kaukana kodista ja läheisistä, kaikki rakkaat joulutraditiot oon jäänyt tekemättä tänä vuonna, joulukoristeita, jouluruokia-ja herkkuja eikä lunta ole. Onneksi tänne on saapunut muutamia pieniä joululahjoja ja kortteja, iso kiitos kaikille jotka niitä lähetti, ne on ollut ihania piristyksiä! Täällä ei enää lähetetä edes joulukortteja ystäville, sähköisiä joulun toivotuksia saatetaan lähettää, jos niitäkään. Ennen kuulemma joulukortit oli tavallisia, mutta sitten espanjaan tuli talouskriisit, eikä joulukorttejakaan enää lähetetty. Syy kaikkiin asioihin tuntuu olevan kriisit täällä.
Kiitos vielä kaikille, mua muistaneille! :)




Vaikka tää joulu on tosi erilainen joulu ja on ollut pieni jouluttomuus shokki, niin silti odotan pyhiä innoissani, koska tää on ainutkertainen tilaisuus nähdä ja viettää erilainen joulu. Me lähdetään jouluksi kylään, missä mun äidin suvulla on talo. Sinne mennään koko familian voimin. Se talo tulee kuulemma olemaan aivan täysi ja kaikki ei edes mahdu nukkumaan sinne. Me lähdetään sinne huomenna, aattona ja palataan tapanina takaisin. UV:nä mennään taas uudestaan sinne viettämään noche viejaa (=vanha yö eli uusivuosi) suvun kanssa.

Kuvia keskustasta
Lasten "pulkkamäki"
 Seuraavat kuvat on keskustaan rakennetusta jättimäiskokoisesta seimiasetelmasta. Suomessa kun meillä on vain se seimi ja Maria ja Joosef, niin täällä rakennetaan koko Betlehem.





Pahoittelen, teksti on varmaan täynnä järkyttäviä kielioppivirheitä, koska laiska Ann-Mari ei jaksanut oikolukea tekstiä.

¡Feliz Navidad!
Hyvää Joulua!


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kieliongelmat ja joulun odotusta

Hups melkein kuukausi vierähtänyt siitä, kun viimeksi tänne mitään kirjoittelin. Mulle ei oo tapahtunut mitään sen ihmeempää mistä olisi kannattanut kirjoittaa, eikä mulla oo ollut juurikaan kuvia teille, enkä oo myöskään jaksanut kirjoittaa mitään. Nyt päätin kumminkin nostaa itseäni niskasta kiinni ja kertoa mitä tänne kuuluu.



Espanjanlippu liehui tangossa la constituciónin kunniaksi
Nyt alkaa olla se koti-ikävä kausi ohitettu ja elämästä tullut normaalia arkea, ilman sen suurempia ihmeellisyyksiä. Okei totta kai aina välillä tulee uusia asioita joita ihmettelee. Oon myös päässyt vielä enemmän mukaan mun kaveriporukkaan.  
Eilen 6.12 täällä oli constitución eli Espanjan perustuslain päivä ja meillä on maanantaina fiesta eli lomaa koulusta sen kunniaksi.  Mulla meni eilinen päivä kavereiden kanssa lahjaa etsien mun kaverille jolla on synttärit maanantaina, eli huomenna. Meidän on tarkotus mennä herättämään se puoliltapäivin lahjojen kanssa ja sen jälkeen mennä yhdessä pitsalle.
Churreria, eli churroja tekevä ja myyvä kioski.

Kieliongelmat

Castellano (=espanjankieli) alkaa olla ihan okei hyvin hallussa. Pystyn puhumaan aika sujuvasti, sekä ymmärtämään ihan okei, riippuen tietenkin aiheesta. Muutama kompastuskivi mulla on kielen kanssa ja yksi niistä on verbit.

Verbit taipuvat, kuten suomenkielessäkin, tekijän mukaan eli: Minä teen, sinä teet… ja välillä, jos en ajattele mitä sanon niin huomaan, että saatan sanoa ”minä syöt” vaikka tarkoitan sanoa ”minä syön”. Se on ärsyttävää, varsinkin, kun huomaan virheen heti kun olen päästänyt sen ilmoille. Nykyään en enää tee preesensin muodoissa niin paljoa virheitä, mutta menneet aikamuodot ne ovat vielä hakusessa. Olen yrittänyt päntätä niiden päätteitä ja opiskella, että milloin käytetään mitäkin mennyttä aikamuotoa, mutta kun niitä sitten pitäisi käyttää oikeassa elämässä, niin kaikki opiskeltu unohtuu ja sitten sitä sanoo mitä ensimmäisenä päähän tulee. Uskon, että kuulostan aika idiootilta, kun yritän puhua jostain tapahtuneesta asiasta.

Verbit taipuvat tähän tyyliin espanjaksi preesensissä.
Preteritin eli yhden menneen aikamuodon päätteet menee aina sekaisin mulla! Ja vielä kun tässä preteritissä pitää olla niin paljon poikkeuksia muistettavaksi.


Toinen kompastuskivi on feminiini ja maskuliini muodot eli esim. bonito ja bonita. Molemmat tarkoittavat kaunista, mutta -o päättettä täytyy käyttää maskuliini sanojen kanssa eli el- sanojen kanssa ja –a päätettä feminiini eli la-sanojen kanssa. Jotta osaisi aina sanoa sen oikean muodon, täytyisi muistaa oliko sana maskuliini vai feminiini ja enhän mä nyt muista tietenkään jokaisesta sanasta kumpi se sattuikaan olemaan feminiini vai maskuliini. 

No tuosta en jaksa vielä ottaa stressia, mutta se kun espanjaksi hermano on veli ja hermana sisko tai amigo poikakaveri amiga tyttökaveri, niin siinä pitää olla korvat tarkkana kumpaa sukupuolta nyt tarkoitetaankaan ja muutaman kerran olen vahingossa puhunut amigosta, kun on pitänyt puhua amigasta tai hermanasta eli siskosta, kun on pitänyt puhua hermanosta eli veljestä.

Kolmas, ei niin iso juttu, on syödä verbit. Espanjankielessä kun löytyy ainakin aamupalan, lounaan ja päivällisen syömiselle eri sanat. Aamupalan syömistä eli desayunar-verbiä en ole vielä sekoittanut noihin muihin, kun se on niin erilainen, mutta comer ja cenar meni multa tuon tuosta sekaisin. Comer-verbiä käytetään lounaan syömisestä ja cenar tarkoittaa illallisen syömistä. Aikaisemmin en edes tajunnut, kuinka tärkeä ja iso se ero on, mutta nyt kun niitä on käyttänyt väärin niin huomaan, että sehän on ihan eri juttu syödä kuin syödä. Niin, no hyvänen aika onhan siinä ero mihin aikaan päivästä sitä purukalustoa käytetään, vai mitä? Nyt oon kumminkin oppinut olemaan tarkempi noiden sanojen kanssa.

Noi kieliongelmat mitä listasin tähän on ollut mulla ihan alusta asti ja pikkuhiljaa ne alkaa helpottaa. Varmasti mulla on myös paljon muutakin hienosäätöö kielen kanssa mut noi kaksi ekaa nyt on ainakin isoimmat ongelmat kielen kanssa.


Seimiasetelma oli puerto venecian kauppakeskuksessa hieman isompi kuin suomessa. Täällä nyt sentään on rakennettu koko Betlehem, eikä vain tallia.

Joulun odotus

Yks hassu juttu, jota ihmettelin täällä on joulun odotus. Vielä marraskuussa joulusta ei juuri ollut tietoakaan muualla kuin kaupoissa ja kauppakeskuksissa. Ihmiset eivät odottaneet joulua, eikä missään näkynyt joulukoristeita. Mun kaveri totesikin, että marraskuussa on vielä liian aikaista odottaa joulua. Tällä viikolla, kun joulukuu on alkanut, niin ensimmäiset parvekkeet on saanut jouluvalot ja keskusta on koristeltu joulukoristein. Ei täällä mikään jouluinen tunnelma ole, varsinkin kun puissa on lehtiä. Joulufiilistä ei siis sen kummemmin vielä mulla ole, paitsi yhtenä iltana, kun sain joulukortin kaverilta suomesta, niin iski kunnon joulufiilis. Halusin juoda glögiä ja syödä pipareita sekä kuunnellaa joululauluja kynttilöiden valossa, mutta jouduin tyytymään vain jouluradion kuunteluun.

Amiga invisible

Täällä Espanjassa on myös kuulemma perinteistä joulun aikaan tehdä ’amiga invisible’(=näkymätön kaveri) joka on vähän samanlainen kuin salainen ystävä. Eli jokaiselle arvotaan oma näkymätön kaveri, jonka on tarkoitus ostaa sulle sovitulla rahasummalla joululahja. Me sovittiin 5e lahjan hinnaksi. Lahjat annetaan sitten viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa.







Sää

Aamuisin kun lähtee kouluun, on yleensä vaan muutama aste ja tuulee. Pahimpina päivinä tuulee yli 10m/s. Tuuli on muutenkin täällä koko talven seuralainen, joten siihen joutuu tottumaan. Vielä recreolla eli yhdentoista aikoihin saattaa hengitys höyrytä, joten Suomi uskokaa pois täällä on kylmä.










keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Dos meses en España/ kaksi kuukautta Espanjassa



Auringonlasku

Kuulumiset 

Huomenna tulee kaksi kuukautta täyteen Espanjassa. Oon sopeutunut tänne ja se aika tuntuu lyhyeltä ajalta ajateltuna, mutta se on tuntunut pitkältä. En osaa kuvitella, että olisin Suomessa just nyt, mutta en myöskään osaa ajatella että oon asunut täällä kaksi kuukautta ja seitsemän jäljellä. En kyllä tiiä missä muuallakaan mun pitäisi olla, haha. Täällä aika kuluu nopeasti, mutta hetket hitaasti. Toisaalta sama tunne mulla oli Suomessa. Sitä vaan tuntuu olevan siinä samassa tilanteessa koko ajan, mutta sitten huomaakin et kuukausi tai puolivuotta hujahti ihan tuosta noin vain. Iloitsen aina kun huomaan, että taas on viikonloppu ja taas takana yksi viikko, koska joka viikko mun kielitaito paranee ja pystyn kommunikoimaan sekä tutustumaan henkilökohtaisesti ihmisiin täällä. (jee!!) Mutta toisaalta oon myös surullinen, koska tiedän, että tää vuosi tulee loppumaan kesken. 
Luulin löytäneeni simpukan yhtenä iltana,
 mutta sisällä olikin elämää, hups.
 Kauniimpia noi kotiloetanat täälläpäin.
 
Koulu nyt on vieläkin aika rentoa ja sluibaa, kuhan vaan oon tunneilla, mutta se johtuu siitä etten ymmärrä mitään ja opettajatkin on huomannut sen, joten ne ei vaadi multa paljoa. Muutenkin opettajat kyselevät mun kuulumisia ja kaikkea muutakin Suomeen liittyvää ja kaikkea mitä keksiikään. Kokeita en suurimmaksi osaksi oo joutunut tekemään ja ne jotka oon joutunut tekemään (historian ja kemian) niin  oon palauttanut vaan tekstin kanssa "anteeksi, mutta mun kielitaito ei riitä vielä tähän" ja jotain sellaista. Englanninkokeet nyt totta kai oon tehnyt ja ne on mennyt yllätys yllätys hyvin. 
Käytiin Annin, toisen suomalaisen vaihtarin,
kanssa Pixar 25 vuotta animaatiota-näyttelyssä.
Filosofian opettaja, joka on myös koulun rehtori, on aika vaativa ja pisti mut tekemään tehtäviä, kun muut teki kokeen ja koska en saanut niitä valmiiksi kokeen aikana niin se vei mut sen huoneeseen ja tehtiin niitä yhdessä. Haha, välillä kyllä oli niin tyhmä olo kun se väänsi asiat rautalangasta enkä silti ymmärtänyt. Anteeksi, filosofiansanasto ei sisältynyt näihin mun opiskelemiin espanjankursseihin vielä.
 
Sain tänään kuulla, että meidän koulussa asuu nunnia joista osa on opettajia meidän koulussa, mutta mua ei opeta yksikään niistä. Pieni hämmenys valtasi, kun sai tietää että joku asuu yläkerrassa.




Vaihtarielämäkö ainaista unelmaa?

Sain paketin Suomesta!
En tiedä minkälaisen kuvan oon antanut vaihtarielämästä, mutta arkea sitä täälläkin eletään, vaan vähän eri ympäristössä. Musta tuntuu, että vaihtarivuosien luullaan olevan joka päivä tosi ihmeellistä ja mahtavaa, mut ei se oo totta. Totta kai välillä on tosi kivaa ja mahtavaa ja ihmeellistä, mutta välillä on tosi tylsää ja surullista ja taas välillä elämä on ihan normaalia. Alkuun totta kai oli ihan huumaantunut kaikesta uudesta ja ihmeellisestä ja elämä oli tosi ihanaa, mutta kun se huumantuminen laskee, niin elämä alkaa olla ihan normaalia. Joskus kun ei oo ollut mitään tekemistä, niin mulle on tullut koti-ikävä, mutta se on ihan ymmärrettävää ja normaalia.






Pikku seikkailu

Meillä oli yhtenä iltana mun siskon ja sen poikaystävän kanssa pieni seikkailu, kun avaimet jäi kotiin, eikä ketään ollut kotona. Lähdettiin lauantai-iltana hakemaan ruuaksi McDonald'sista jotain ja heti rappukäytävässä huomattiin, että avaimet jäi kotiin. Naurettiin ittemme ihan kippuraan rappukäytävässä, kun tajuttiin että avaimet jäi sisälle. Haha :D Meidän vanhemmat oli kylässä, mikä on 60kilometrin päässä Zaragozasta. Eikä päästy edes autolle, koska autotalliin tarvitaan avaimia, jotka oli sisällä. Käytiin joidenkin sukulaisten luona jotka asuu tässä lähistöllä kyselemässä avaimia, mutta ne kaikki oli siellä kylässä myös. Onneksi saatiin naapurilta avaimet autotalliin, ja päästiin hakemaan ne ruuat mäkkäristä ja sen jälkeen meidän piti ajaa sinne kylään hakemaan avaimet. Vartin ruuanhausta tulikin yli parin tunnin reissu.



Hyrr... täällä alkaa olla kylmä
Marraskuu ja tää sää
Sää on huomattavasti viilentynyt. Aamuisin saattaa olla 3 astetta ja päivällä on yleensä noin kymmenen astetta. Täällä myös kuulemma tuulee talvisin tosi paljon, vielä ei oo tuullut niin paljoa, mutta ai että odotan innolla sitä.. Käytän mun trenssiä ja oon ihan okei pärjänny sillä tähän asti, mutta joudun ostamaan vielä vähän paksumman takin sitä tuulta varten. :c Näillä paikallisilla on semmosia ihan kunnon toppatakkeja, haha. Ei täällä nyt ihan noin kylmä sentään ole hyvät espanjalaiset. Onneksi täällä ei sentään ole niin pimeätä, kuin Suomessa tähän aikaan on. Aamulla ennen kahdeksaa nousee aurinko ja illalla se laskee noin kuudelta. En myöskään usko, että nyt on marraskuu! Joo toi valo on yksi miksi en usko, mutta täällä on puissa lehdet ja sääkin on syksyinen. Joulusta ei oo vielä tietoakaan ihmisten kodeissa. Ei näy jouluvaloja tai koristeita missään. Kaupoissa sentään on jotain joulujuttuja, mutta ei paljoa.

Tässä teille vielä biisi, joka soi täällä koko ajan kaikkialla. 










keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Suomen ja Espanjan eroja

Koska Suomi-kohdemaa postaukset on ollut aina vaihtariblogien kiinnostavimpia, niin mun on pakko julkaista myös oma. Jotkut asiat oon saattanut kertoa jo, mutta tässä on varmasti paljon mitä en ole kertonut.


KOULU

Alan ymmärtämään miksi Suomessa sanotaan olevan maailman paras koulusysteemi. Ei täälläkään ole mikään huono ja uskon, että näistäkin valmistuu ihan yhtä taitavia ja tasokkaita oppilaita kuin Suomessa. Suomen kouluissa vaan ollaan enemmän ajan hermoilla, kuin täällä eli käytännössä Suomessa on enemmän teknologiaa kouluissa käytössä.

Meidän luokassa on taulu, valkokangas, stereot ja videotykki (joka on kaikenlisäksi vielä rikki), mutta mitä oon jutellu kavereiden kanssa jotka on julkisen puolen kouluissa, niin niiden luokassa on vain taulu. Piirtoheitintä, tai sitä millä opettajat heijastavat asioita taululle ei ole. Myöskään tietokonetta ei ole, jos opettaja haluaa näyttää jotain koneelta, niin se tuo oman läppärin. 

Puhelinten käyttö jokaisessa käyttötarkoituksessa on ehdottomasti kieletty, opettajat ottavat ne pois jos saa kiinni puhelimen käytöstä. Ymmärrän että on ihan fiksua, ettei tunneilla saa rämplätä puhelinta, mutta älypuhelinten aikakautena puhelin toimii minitietokoneena, josta voi hakea tietoa, tai käyttää sanakirjana. Mutta ei jokaisen täytyy kantaa kouluun tiiliskivisanakirja kieltentunneille, koska kieltenkirjoissa ei ole sanastoa. Yhdellä filosofian tunnilla mentiin atk-luokkaan, koska meidän piti etsiä tietoa Platonista, mutta koska kaikille ei riittänyt omaa tietokonetta, niin palattiin luokkaan ja pidettiin ihan normaali tunti. Suomessa veikkaisin, että loput, joille ei olisi riittänyt tietokonetta olisivat saaneet käyttää puhelintaan tiedon etsimiseen ja ongelma olisi ratkaistu. 

Muistiinpanot tehdään A4-irtopapereille kuulakärkikynällä, koska vihkot ovat A4 kokoisia kovakantisia jättiläisiä. Ymmärrän kyllä että se on selälle parempi, jos ei joudu kantamaan viittä tuollaista vihkoa ja kaikkia kirjoja vielä joka päivä mukana. Kuulakärkikynä on melkeinpä ainut kynä mitä käytetään, lyijykynää tosi harvoin. Kokeet pitää tehdä kuulakärkikynällä ja kaikki tekevät muistiinpanotkin sillä, mutta en minä. Jos teet virheen kuulakärkikynällä, niin et voi kumittaa sitä, vaan sun pitää sotkea siihen päälle, niin että koko hommasta tulee yksi iso sotku...

Koulussa on myös paljon pieniä asioita jotka oon pistänyt merkille, kuten 
-monilla opettajilla on kemian valkoiset työtakit päällä.
-oppilaat pysyy samassa luokassa ja opettaja vaihtaa luokkaa.
-koulupäivän aikana on vain yksi välitunti, joka kestää 30min, tuntien välissä ehtii kumminkin hieman vetää henkeä, kun opettajat juoksee ympäri taloa.
-kokeita ei saada omaksi, vaan koulu arkistoi ne jonnekin. Kun kysyin miksi, niin vastaus oli että jos joku viranomainen tulee kyselemään kokeita, niin koululla pitää olla näyttää ne.
-ei wilma systeemiä, joten saadaan paljon paperilippulappusia kannettavaksi kotiin.
-kaikilla on reput, poikkeuksetta.
-kouluun viedään omat eväät.
-kouluissa ei yleisesti ole vessapaperia (Whaat?) mutta meidän koulussa onneksi on, yleensä.


RUOKAILU JA RUOKA

Ruokailuajoista olen varmaan kirjoittanut jo, tai ainakin olen kertonut kaikille tästä, mutta täällä ruokaillaan hieman myöhemmin kuin Suomessa. Aamupala on ainut joka syödään samaan aikaan kuin siellä, ennen kouluun/töihin lähtöä ja se on yleensä aika pieni ja makea. Yhdeltätoista koulussa syödään yleensä bocadillo eli täytetty leipä tai hedelmä. 
Bocadillot on tosi suosittuja täällä ja niihin voidaan laittaa sisälle juustosta pihveihin kaikkea mitä päähän juolahtaa. Niissä ei myöskään ole minkäänlaista levitettä, vaan ainoastaan reilusti täytettä.
Kahden kolmen aikaan, silloin kun suomessa yleensä syödään välipala, niin täällä syödään ensimmäinen lämminruoka, joka on tosi iso ja täyttävä. Illalla n. yhdeksän maissa syödään iltaruoka.

Espanjalaisen ruuan kulmakivet tuntuvat olevan oliiviöljyssä ja vaaleassa leivässä. Jokaisessa ruuassa on oliiviöljyä ja tosi monet ruuat uppopaistetaan öljyssä. Ruuatkin joita ei tarvitsisi paistaa, kuten kananmuna tai pihvi, niin niille annetaan mukava oliiviöljykylpy. Uppopaistettuja ruokia syödään täällä myös paljon. Perunat on melkeinpä aina itse tehtyjä ranskalaisia. Vaaleaa leipää on joka ruualla tarjolla, ja se on aina sitä vaaleinta mahdollista. Kun kysyin tehdäänkö täällä leipä jostain muustakin kuin vehnästä niin vastaus oli, että joo on täällä paljon valikoimaa leivissä, mutta me tykätään vaaleasta. En ole leipäosastolla sen enempää katsellut ympärilleni, mutta ainakin Suomessa leipäosasto on huomattavasti suurempi ja vaihtoehtoja löytyy paljon enemmän kuin täällä. Toisaalta tuoretta vaaleaa leipää voi täällä ostaa jokaisesta pikkukioskista.

Rasvassa uppopaistettuja kroketteja, tyypillisiä espanjalaisia ruokia.


Ruoka on aika yksipuolista täällä. Iltaruuaksi saattaa olla pelkkä pihvi, tai lounaalla pelkkä iso lautasellinen kasviksia ja tietysti aina on leipää. Ensimmäisen kerran oli hieman hämmentävää saada eteensä pelkkä pihvi, mutta pikkuhiljaa siihenkin tottuu. Ruokajuoma on yleensä aina vesi ja hanavesi ei ole mitään herkkua täällä, mutta senkin makuun tottuu.

Oikeasti ihmettelen miten kukaan voi tällä ruokavaliolla olla laiha, toisaalta ruokavalio on tehnyt tehtävänsä ja espanjalaiset on vähän ylipainoisia.

Pipasia eli auringonkukansiemeniä, näitä syödään täällä paljon!





IHMISET

Espanjalaiset on tunnetusti sosiaalisia ja kovaäänisiä ja sitä nää on. Välillä on tuntunut siltä, että on suoraan Serranon perheestä, kun kaikki puhuu ja säätää yhtä aikaa. Yhtenä iltana meillä oli muutamia sukulaisia syömässä ja aiheeksi ajautui politiikka. Äänitaso ja puhenopeus nousivat hetkessä kaakkoon, kädet viuhuivat ja kyyneleet virtasivat. Mua vaan nauratti, koska en ymmärtänyt mistä ne puhuivat, mutta se tilanne oli kuin suoraan Serranosta. Osaa nää olla ihan normaalejakin välillä.

Täällä on myös ihan tavallista moikata samaan hissiin tai bussipysäkille tulevia henkilöitä. Kaikki on myös tosi avuliaita, jos pyydät neuvoa tai apua.
Espanjalaiset ei tykkää olla yksin. Kerran mun kaveri pyysi mua kertomaan miltä espanjalaiset vaikuttaa mun mielestä ja sanoin, että ne ei tykkää olla yksin vaan on ulospäin suuntautuneita, no en tietenkään voinut käyttää tuota sanaa, koska ei mitään hajua mikä se on espanjaksi, mutta kuvailin parhaani mukaan sitä. Kaverini huudahti ihmeissään "Mutta eihän kukaan voi haluta olla yksin!" ja mä vastasin sille, että kyllä suomalaiset haluavat, usko pois vain. :D


ENGLANNINKIELEN TASO

Mun käsitys siitä, kuinka paljon nää puhuu englantia, oli vähän alikanttiin mutta ei paljoa. Monet osaa puhua, jos vain puhuisivat, mutta nää ei vaan puhu ja osa ei oikeasti osaa yhtään mitään. 

Täällä opiskellaan 9-10 vuotta koulussa englantia ja siihen nähden taso on aivan surkea. Okei opetuksen laatu on aika huonoa, joten hankala siitä on oppia mitään. Kielioppia ei oikeastaan opiskella ollenkaan, miten voi opiskella kieltä ilman kielioppia? No nää opiskelee sen sijaan kirjoittamaan 80–120 sanan kirjoitelmia, jotka on ärsyttävän lyhyitä, mulla meinaa aina tulla sanamäärä täyteen. Kerran viikossa on oralskils-tunti, joka on kokonaan varattu puhumiseen, jostain ennalta annetusta aiheesta. Se on oikeasti aika hyödyllinen tunti. Muut tunnit sitten on, sitä mitä on. Yksi mun kaveri sanoi mulle, että nää opiskelee joka vuosi samat asiat ja teemat läpi, joten opinnoissa ei myöskään ole paljoa mitään uutta.

Meillä oli kaksi oppituntia pelkästään musiikin historia aiheena. Siis englannintunnilla opiskeltiin musiikin historiaa. (Mitä?) Musiikki on ollut joo meidän syksyn teema, mutta voitaisiinko jooko opiskella vaikka sitä kielioppia, se olisi loppujenlopuksi hyödyllisempää. Ainiin ollaanhan me opiskeltu jotain kieliopin tapaista, ollaan opiskeltu kirjoittamaan annettuja lauseita uudessa järjestyksessä, mutta se ei ole paljoa se.

Englannintunnit ei ole niin helppoja kuin luulin, mutta eipä niissä ole myöskään paljoa haastetta. Näiden englanti on sellaista yläaste tasoa, aika helppoa, mutta välillä tulee uusia sanoja ja asioita opittavaksi. Oon tähän mennessä tehnyt kaksi englanninkoetta ja ne ovat olleet melkein kokonaan vain luetunymmärtämistä ja 80–120 sanan kirjoitelma. 

Englanninkirjat ovat myös ihan omaa luokkaansa. Muihin kirjoihin verrattuna ne ovat vain kaksi vihkoa, niin kuin ne ovatkin ja ne on koko vuodeksi tarkoitettu. Toinen englanninkirja eikun siis vihko on tekstit, tehtävät ja hyvin vähäisen kieliopin sisältämä ja toinen on vain puhumis-ja kuunteluharjoituksia varten. Eikä me varmaan tulla kuuntelemaan mitään, koska ei siellä luokassa kai ole cd-soitinta ollenkaan. Suomessa meidän yhden kurssin kirja on kaksi/kolme kertaa paksumpi kuin näiden yhden vuoden kirja. Koko kirjassa on yhteensä 7 kappaletta, meillä yhdessä kurssissa on seitsemästä ylöspäin kappaleita. Kuten myös keroin jo ne kirjat on kokonaan englanniksi, kaikki esimerkit ja kaikki on englanniksi, ilman sanastoa. Se tuottaa kyllä pientä haastetta oppimiseen, kun ei voi verrata kieltä omaan, mutta parempi vaan mulle. Myös kokeet ovat täysin englanniksi, ei käännöslauseita ollenkaan.

Ihmiset luulevat täällä, että puhun ihan täydellistä englantia ja että se on mun äidinkieli, vaikka se ei ole ja en todellakaan puhu. Nää ei tiedä, että Suomessa puhutaan suomea ja näiden on hankala ymmärtää se, että vaikka suomessa osataan puhua englantia, niin se ei ole virallinen-tai äidinkieli Suomessa. Multa saatetaan välillä tulla kysymään jotain englanninkielen sanoja tai miten käännetään jotkut asiat englanniksi.


TELEVISIO

Kaikki ohjelmat on dubattuja espanjaksi ja mun korvaan kuulostaa siltä, että täällä on vain kaksi naisääni dubaajaa ja kaksi miesääntä. Alkuun se oli häiritsevää, mutta kaikkeen tottuu. Jopa ohjelmat joiden taustalla kuuluu englanti ja päälle on dubattu, ei kuulosta enää niin pahalta mun korvaan. 

Mainoskatkot saattaa kestää parhaimmillaan 8-10min ja lyhyimmillään 1-3min, aika normaali on 5minuutin mainoskatko. Ohjelmien välissä harvoin tulee mainoksia, vaan ohjelman lopussa ja heti seuraavan alussa on mainoskatkot, jotka voi parhaimmillaan kestää sen 10min. Ihan käteväähän se on tv:lle, ne ehtii mainostaa samat mainokset kahteen kertaan, kun meillä ne mainostetaan vain kerran.


KÄTEINEN JA HENKKARIT

Oon huomannut, että ilman käteistä ei pärjää täällä. Olin yhtenä iltana aivan pulassa, kun mulla oli rahaa vain kortilla, mutta ei käteisenä. Suomessa kaikkialla voi maksaa kortilla, joten käteinen ei oo niin tärkeä, mutta täällä ei voi. Joka kerta kun maksaa sillä kortilla, niin pitää myös näyttää henkkarit, joten muistakaa ottaa kuvallinen henkilötodistus mukaan kun matkustatte Espanjaan.


KENKIEN KÄYTTÖ

Ulkokengät jalassa tepastellaan sisälle asti ja kenkiä käytetään aina sisällä ja nyt kun ilmat ovat alkaneet viilentymään, niin ymmärrän hyvin miksi. Meidän kivilattia on jäätävän kylmä, ei siinä tee mieli tepastella sukkasiltaan. Meillä kaikilla on kumminkin sisätossut, joita käytetään kotona, niin ei tarvitse ulkokenkiä käyttää koko ajan.


TERVEHTIMINEN

Espanjalaiset poskipusut on yksi asia mitä rakastan ylikaiken! Ensimmäinen poskipusu oli aika hämmennys mulle, mutta pikkuhiljaa niitä oppi antamaan (ja vastaanottamaan). Ne annetaan molemmille poskille, poski poskea vasten ja pussataan ilmaa. Jotkut moiskauttavat melkeinpä poskelle ja toiset hädin tuskin koskee sun poskea. Ainoastaan miehet eivät anna niitä toisilleen, ne yleensä sitten kättelee tai taputtelee olalle.


TUPAKANPOLTTO

Tupakkaa poltetaan paljon enemmän täällä, kuin suomessa. Musta tuntuu että kaikki polttaa tupakkaa täällä. Myös kaikissa paikoissa poltetaan, sisällä, ulkona, autossa...



Pari Juttua unohdin alkuperäisestä postauksesta, joten lisään ne nyt tähän jälkikäteen. 

HINTATASO

Melkein kaikki on täällä suomalaiselle halpaa, mutta espanjalaisille kallista. 7 Euron leffalippu on kuulemma röystöä. Mä kävin leffassa 5eurolla. Toisaalta palkatkin on pienemmät täällä. Jos tienaat 2000 euroa kuukaudessa, olet hyvä palkkainen ja minimipalkka saattaa olla 700 kuukaudessa. Noilla palkoilla ymmärrän, että täällä on kallista.


PUKEUTUMINEN

Täällä legginsit on housut siinä missä muutkin housut on. Koulussakin tytöt pueutuu aika samalla tavalla, eikä mitenkään erikoisen panostetusti tai yksilöllisesti.


Toivottavasti nyt on kaikki.












maanantai 27. lokakuuta 2014

Excursión: Castillo de Loarre y Huesca/ Retki Loarren linnaan ja Hescaan

Castillo de Loarre
Viime perjantaina (24.10) meillä oli koulun kautta päiväretki Castillo de Loarreen eli hyvin vanhaan linnaan ja sen jälkeen päästiin käymään Huescassa. Huesca on kaupunki n. tunnin ajomatkan päässä täältä. Retkestä kaiken kaikkiaan jouduttiin maksamaan 16e, mutta retki oli sen arvoinen. Olin llalla hyvin väsynyt, koska me lähdettiin kahdeksalta aamulla bussilla kohti Huescaa ja palattiin vasta n. kuuden aikoihin takaisin.
En paljoa infoa pysty kertomaan tuosta linnasta, mutta vähän jotain ja saatte nädä sieltä kuvia. Se ei ollut mikään kauhean suuri linnaksi, mutta ihan hyvin kokoinen pytinki se oli siltikin. Voin kuvitella, että elämä on ollut aika karua siellä. Loarressa oli vain yksi makuuhuone, koska yhdessä nukkuminen auttoi pysymään lämpimänä. Kivilinna, korkella vuorella, missä tuulee, voi olla että on hieman kylmä talvisin, niin on ihan fiksua nukkua yhdessä. Linna muuten vilkkuu leffassa Kingdom of Heaven. ;)


Linna sijaitsi korkealla rinteessä, josta avautuivat kauniit näkymät.

 Linnan portti ja vähän muuria.


Yksi kirkko siellä linnan sisällä, niitä siis oli useampi.


Luonnon kivet oli välillä seinänä. Tämän kuvan perusteella ainakin näyttää siltä, että luonnonkiveä on seinät aikoinaan ollut.

Vessa, aika houkutteleva, vai mitä? Niin ja vessapaperina toimi käsi.



Kaivo



Maisemia kuningattaren ikkunasta.

Tässä on suunnilleen mun koko kaveriporukka, jonka kanssa hengailen täällä, kuningattaren ikkunan edustalla.





Takka/tulisija

Sisäänkäynti sisältäpäin.


HIEMAN KUULUMISIA:
Arki mulla täällä pyörii ja välillä joukkoon mahtuu vähän erilaisia koulupäiviä, kuten meidän Huescan retki. Ihan samalla tavalla joudun täällä heräämään aikaisin kouluun ja tekemään vähäsen kouluhommia ja elämään arkea, ihan kuten suomessakin. Vaikka välillä menee huonnommin niin silti olen onnellinen jokaisesta hetkestä täällä.
Koulussa multa ei vaadita paljoakaan, en esim. ole joutunut tekemään lenguan (=espanjan) kokeita, onneksi. Muita mulla ei vielä ole ollutkaan, kuin lenguan ja englannin. Filosofiankin opettaja kysyi, että tarvitseeko mun tehdä koe ja vastasin sille, että vielä kun kielitaito on vähän kehno niin voi olla hieman hankala tehdä, että katsotaan niitä kokeita sitten joulun jälkeen. Saa nyt nähdä joudunko tekemään sen vai en.
Kielitaito on kasvanut tosi paljon, tässä reilussa kuukaudessa täällä. Pystyn puhumaan aika sujuvasti  smal takia ja kertomaan kuulumisia. Asioinnit kaupoissa, kahviloissa yms. paikoissa ei tuota myöskään yhtään hankaluuksia, ne sujuu hyvin, ellei myyjä rupea kyselemään jotain erikoisia kysymyksiä.Harvemmin kumminkin pystyn osallistumaan keskusteluun ja puhumaan pitkiä pätkiä Espanjaa ja vielä mun tarvitsee miettiä päässä jos haluan sanoa jotain vaativampaa. Olen nähnyt unia joissa mulle on puhuttu espanjaa, mutta itse olen vastannut suomeksi, joten jotain edistystä kielitaidossa on havaittavissa.
Säästä vielä sen verran, että täällä on erikoisen lämmin syksy, mutta mua ei haittaa. Aamuisin on oikeasti kylmä tarvitsee takin tai paksun villapaidan, että pärjää, mutta kun pääsee koulusta, saattaa lämpötila olla 25-30 astetta, mikä ei oo normaalia tähän aikaan vuodesta. En valita lämmöstä, mutta se tuottaa pieniä pukeutumisongelmia toisinaan.


Besos,
A-M

ps. Huomaan, että mun suurin blogin kirjoitus into on laantunut, joten voi mennä hetki kun taas saan kirjoitettua jotain, mutta kuulumisia saa tottakai tulla kysymään henkilökohtaisestikin multa jos haluaa. Myös jos tätä sattuu lukemaan jotku jotka harkitsee vaihtovuotta niin multa saa kysellä järjestöstä ja elämästä ja kaikesta täällä.

pps. Koska kaikkea en ehdi kirjoittaa tänne, niin tuolta sivun reunasta löytyy mun instagram, josta löytyy juttuja ja kuvia, joita ei täällä ole. :)