torstai 29. tammikuuta 2015

Navidades y Noche Vieja/ Joulu, Uusivuosi ja loppainen

Hupsista olen hieman laiminlyönyt blogiani ja unohtanut kirjoittaa tänne ihan kokonaan. Mulla on nyt vaan ollut tosi kiireinen tammikuu niin en oo ehtinyt ajatella koko blogia. No parempi myöhässä kuin ei milloinkaan, joten vaikka joulu ja uusivuosi meni jo kuukausi sitten niin saatte silti kuulla miten täällä niitä vietetään.

Noche buena / Jouluaatto

Joulu on hyvin erilainen täällä kuin Suomessa. Täällä se oli aika kaoottinen ja varsinkin kuin noin 20 espanjalaista pääsee yhdessä koolle, niin takuuvarma kaaos on taattu. Kaikki puhuivat, oikeastaan huusivat päällekäin ja sähläsivät menemään kokoajan jotain. Mutta sellasia nää espanjaliset vähän on. Olihan siinä vähän sulateltavaa kun joulu ei ollutkaan yhtä rauhallinen kuin koti Suomessa. 
Pöytä notkui aattona erilaisista ruuoista ja alkupalojen jälkeen tuli keitto, kana, kala ja vielä liha. Tottakai mulle syötettiin ihan jokaista ruokalajia joten olin monen tunnin ruokailun jälkeen ihan täysi.

Suvun serkukset 

Suomessa joulu on lähes vuoden suurin juhla, mutta täällä se lähinnä oli aattona yhteinen ruokailu suvun kanssa. Joulu ei siis selvästikään ole espanjalaisille yhtä tärkeä juhla, kuin suomalaisille. Jouluperinteitä ei ollut täällä yhtä paljoa. Esim. perinteistä jouluruokaa ei ole, vaan se on joka vuosi vähän erilainen. Onneksi perinteisiä jokavuotisia joulumakeisia on.  Toinen joulupäivä (26.12) oli arkipäivä eikä vapaapäivä, kuten Suomessa.

Muutamia perinteisiä jouluherkkuja: (kuvat on ihan vaan netistä, koska en tajunnu ottaa yhtään kuvaa näistä jouluna)

Jouluherkkuja: Marsipaania, kookospalloja, turrónia, polvoronia...
Frutas de Aragon eli Aragonian (tämän alueen millä asun) suklaakuorutettuja hedelmiä.
Polvoron
Turrón, perinteinen jouluherkku täällä sekä joissain Lattarimaissa, ainakin Argentiinassa.




Joulun ja uuden vuoden välipäivät meni kotona leffoja katelessa suurimmaksi osaksi, koska melkein kaikki kaverit oli jossain muualla kuin Zaragozassa ja tv:stä tuli paljon leffoja. Meille tuli myös mun perheen entinen vaihtari Sveitsistä uudeksi vuodeksi ja oli ihan hauskaa saada tutustua häneenkin. Pääsin mä sentään uudestaan laskettelemaan Martan kanssa Pyreneille. Tällä kertaa mentiin toiseen laskettelukeskukseen Astuniin, joka oli hieman pienempi kuin Formigal, missä oltiin edellisellä kerralla, mutta rinteitä silti riitti koko päiväksi. :)

Astun


Noche vieja eli Uusivuosi

Uudeksi vuodeksi mentiin uudestaan kylään suvun kanssa. Tällä kertaa oli hieman vähemmän porukkaa, eikä niin kaoottista ja pystyin paremmin tutustumaan sukulaisiin, kuin jouluna.

Uusivuosi porukka
Uutena vuotena pelasin paljon Rummikubbia host serkkujen kanssa ja söin aivan älyttömän hyvää ruokaa melkein puoliyöhön asti. Keskiöyllä, kun vuosi vaihtui espanjalaisen perinteen mukaan syötiin 12 viinirypälettä. Jokaisella kellon lyönnillä piti syödä yksi viinirypäle ja mä sain kaikki yhtä lukuun ottamatta suuhun kellon lyöntien aikana, mutta en todellakaan mahaan asti. Ei ollut mikään helppo haaste.. Heti viinirypäleiden syönnin jälkeen ensimmäisenä asiana vuonna 2015 annettiin koko suvulle poskipusut ja toivotettiin hyvää uuttavuotta. Tänä vuonna jäi siis raketit näkemättä, ei täällä niitä ammuttu.

Yhden maissa lähdettiin samanikäisten host serkkujen kanssa peñaan eli paikkaan missä pidetään juhlia, näin se mulle selitettiin, kun kysyin mikä se on. Siellä oli järjestetty kylän nuorisolle bileet, mutta me ei tunnettu sieltä ketään ja muutenkin tunnelma oli hieman lattea, joten lähdettiin kolmen maissa kotiin nukkumaan. Espanjalaisittain tosi aikaisin, koska nää bailaa yleensä aamuviiteen/seitsemään asti. Mua ei haitannut, että jäi nuo bileet välistä, koska olin tosi väsynyt jo tossa vaiheessa yötä ja halusin nukkumaan.


Los Reyes Magos / Loppiainen

Loppaisena on Los Reyes Magos päivä eli viisaiden itämaantietäjien päivä, jolloin ne tuo lahjat yöllä ja aamulla ne saadaan avata. Espanjassa on vähän perhekohtaista milloin saadaan lahjat, osa perheistä juhlii joulupukkia ja avaa lahjat jouluaattona ja osa Reyes Magoja. Meidän perheessä loppiaisena saatiin vasta lahjat ja koko suku kerääntyi meidän kotiin syömään, avaamaan lahjoja ja viettämään aikaa. 


Kuvassa roscon, perinteinen loppiais ja vähän kaikkina muinakin juhlina syötävä herkku. Muistuttaa laskaispullaa, paitsi että taikinasta on unohdettu kaardemumma ja pullan välistä hillo tai marsipaani sekä päälle lisätty kuivahedelmiä. Sekä tietysti ulkonäkö on erilainen laskiaispullan kanssa. Tuolta rosconin kerman sisältä tulee aina joku yllätys ja se joka saa sen niin joutuu ostamaan seuraavan rosconin seuraavaan juhlaan. Tottakai mä sit sain sen yllätyksen ja mun perhe ei todellakaan unohtanut sitä, että mun pitää ostaa seuraava roscon. :P


Tälläinen joulu, uusivuosi ja loppainen mulla oli täällä ja oli kyllä ainutkertainen kokemus, vaikkakin hyvin erilainen, mutta silti loppujen lopuksi oon onnellinen että sain viettää erilaisen joulun. :)

Besos,
Ann-Mari

ps. Kirjoitan tässä lähipäivinä, kuhan ehdin tammikuun kuulumiset, saatte hieman kuvia Barcelonan reissulta. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti