Monet on kyselly multa, että haluunko jo nähä mun perheen ja kaverit ja kaikki ja joo haluun, mutta en vielä, koska mulla on niin paljon asioita mitä haluun vielä tehä täällä et ihan hyvä että mulla on vielä aikaa. (Mennä rannalle muut lähin ranta on 300km päässä täältä, mennä uima-.altaalle (Ne aukee vasta 6 kesäkuuta ja Helsingissä pääsee jo stadikalle ja kumpulaan! Mitä, Miksi? D:) , nauttia kesästä, juhlia synttärit, opiskella tekemään espanjalaisia ruokia...) Toisaalta on surullista jättää näin hieno vuosi taakse. Toisaalta kaikki hyväkin loppuu aikanaan ja kivempi lopettaa kun on vielä hauskaa niin jää hyvä maku suuhun.
Vika viikko oli aika opiskelu painoitteinen, koska kaikki teki vikoja kokeita ja tunneilla opiskeltiin ihan kunnolla. Paitsi tänään recreon eli välitunnin jälkeen tunnit oli tosi rentoja. Lenguan/espanjankielen tunnilta puuttu suurinosa oppilaista, koska ne oli opiskelemassa lauluja mitä ne laulaa päättäjäisjuhlassa joten vaan keskusteltiin meidän opettajan kanssa kaikesta mahdollisesta. Matikan tunnilla mentiin koulun kirjastoon pelaamaan shakkia ja enkun tunnilla opettaji piti meille tietovisailun meistä oppilaista jossa kysymykset oli "Kuka tästä luokasta koskee hiuksiinsa eniten englannin tunneilla?"- tyylisiä.
Vaihtarivuoteni viimeisellä tunnilla, joka oli historiaa, meno oli kuin eläintarhasta. Ihmiset heitteli paperilennokkeja, liituja, paperipalloja, nauro, itki ja piti niin paljon melua että korvat soi varmaan vielä ensi viikollakin. Tajusin siinä kaikessa älämölössä, että oikeesti oon kiintyny tähän ärsyttävään, ihanaan ja lapsenomaiseen luokkaan tosi paljon ja kyllä meinasin minäkin alkaa itkemään.
Lauletaan toi alla oleva laulu päättäjäisjuhlassa. Se on vapaasti käännettynä Suomeksi "Kuinka kallista on aika" Kertoo just siitä miten aika on menny niin nopeesti ja on syntynyt hyviä muistoja ajan kuluessa. Sopii hyvin mullekin, koska kohtahan mä täältä lähden ja nää viimiset hetket on todellakin on tosi kalliita.
Kun pääsin kotiin niin meinasin alkaa vaan itkemään, siitä että tässä tää kouluvuosi nyt oli. Lähetin snapchatissa suomikavereille snäpin "nyt alkoi kesäloma, hieman haikee olo..." Tosi monet sit vastas mulle "Sähän palaat sit kohta Suomeen!" Meinasin alkaa vollottamaan vielä enemmän, koska tajusin että joo lähtö on lähellä ja että oon ollu ilman mun perhettä ja kavereita 8 kuukautta! Ihan tooosi pitkän ajan...
Olin koko viikon odottanut ihan fiiliksissä lomaa, varsinkin kun oli ollu niin kuuma, mut sitten tänään vikana päivänä mulla tuli sellanen fiilis että ei en halua vielä lähtee kesälomalle ja jättää tätä kaikkee.. Oli muuten ihan sairaan kuuma viikko, joka päivä oli yli 30 astetta ja meidän luokkahuone oli kuin sauna ja se on mukavasti vielä aurinkopuolella koulua. Oon aina miettiny miten ihmiset pystyy opiskelemaan maissa joissa on kuuma ja nyt tajuun ettei ne pysty.. Tänään viileni ainakin 10 asteella lämpötila ja meinasin aamulla jäätyä vaikka otin takin mukaan. Olin melkein ainoo jolla oli takki ja kaikki vaa nauro mulle ettei mulla voi olla kylmä koska oon Suomesta.
Mutta nyt muutamia tunteja koulun loppumisen jälkeen ei enään onneksi tunnu niin pahalta, ehkä mä selviin tästä lomasta. :P
Lähtölaskenta alkaa...
A-M