torstai 11. kesäkuuta 2015

Últimos Días en España/ Viimeiset päivät Espanjassa

 Vihdoinkin pääsin blogini ääreen, kun tuolla ulkona ukkostaa ja on siesta-aika eikä mulla ole tekemistä

Kesäloma


Aloitin pakkailut
Mulla on täällä jäljellä vain 6 päivää, palaan siis ensi viikon keskiviikkona (17.6). En oo stressannu paljoakaan mun lähdöstä, mut tais olla tiistaina, kun alkoi satamaan enkä päässytkään lähtemään uima-altaalle ja tajusin että mulla on vain viikko aikaa ja iski kauhea stressi kaikesta tekemättömästä ja siitäkin kuinka kauan oikeesti oon ollu erossa mun prheestä, ystävistä ja Suomesta.

Pyysin sitten hosteilta, että voitaisiinko hakea mun matkalaukut kellarista. Aloin pikkuhiljaa pakkailemaan mun kamoja ja mulla on kyllä tavaraa kertynyt ihan liikaakin tän vuoden aikana! Saa nähä miten saan kaiken Suomeen.. XD


Expainin vaihtarit
Mun lomalla oon joka päivä oon ollu ulkona nauttimassa ilmasta ja kavereista. Siis oikeesti mun host äiti kysy yhtenä päivänä, että poikaystävänkö oon löytäny kun ei mua enää nää kotona. Haha en ole, uusiin kavereihin oon tutustunut vain. Tosiaan tutustuin STS:n kautta oleviin vaihtareihin; pariin jenkkiin ja itävaltalaiseen ja yhteen suomityttöön! Mukavaa taas oli puhuu Suomee pitkästä aikaa face to face jonkun kanssa! 
Sts:n vaihtarit

Zaragozan tekoranta
Suomivaihtari Ida ja USA:vaihtari Talin

Käytiin myös yhtenä lauantaina naapuriseurakunnan nuortenillassa ja siellä tutustuin myös uusiin kamuihin, jotka vieläpä asuu lähellä mua eli joiden kanssa on tosi nopeeta ja helppoa tavata. :D
Mun luokkakavereita en oo nähny sitten valmistujaisten jälkeen, koska niillä on ollu kertaustunteja ja tällä viikolla ne tekee yliopiston pääsykokeet. Ne kaikki on siis ollu nenä kiinni kirjassa haha.


Mä oon mun viimisinä viikkoina;
-Saanut uusia kavereita, joiden kanssa hengailla
-nautiskellut lomastani
-Käynyt uima-altaalla joka päivä avajaispäivän jälkeen
-osallistunut hautajaisiin
-ollut stressaamatta lähdöstä ja vain nautiskellut viimisistä hetkistä täällä
-Käynyt Zaragozan tekorannalla
-Käynyt Aljafería-linnassa

Vielä pitäisi tehdä:
-Mennä oikealle rannalle
-Juhlia 18-vuotis synttärit
Aljafería-linna
-hyvästellä kaikki kaverit ja Espanja
-pakata














Pari kuvaa valmistujaisista




Mun luokan tytöt+ Noemi, Nazarethin pikkusisko

Yllätyshautajaiset

Sain kuulla keskiviikkona, että mun ystävän isä on kuollut syöpään ja eilen illalla sain kutsun hautajaisiin, jotka pidettiin tänä aamuna (to 11.6) Mentiin sitten kavereiden kanssa sinne mukaan. Noi hautajaiset pidettiin hautausmaan kappelissa ja se oli vain muistotilaisuus ja hautaus ja sitten kaikki meni kotiin. Paitsi läheiset meni syömään johonkin ravintolaan. Pukukoodikaan ei ollut kauhean tiukka, ei tarvinnut pukeutua koko mustaan tai erikoisen juhlavasti, riitti siistit tummat arkivaatteet ihan hyvin. Hautausmaakin oli erilainen, kuolleet haudattiin tollasiin kammioihin, mikä näkyy tossa alla olevassa kuvassa. Myös sen pistin merkille, että kukkia oli jokaisessa haudassa, oikeesti jokaisessa ja kaikkialla.




Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa,
A-M


perjantai 15. toukokuuta 2015

¡Ultima semana en el colegio!/ Fiilisposaus vikasta kouluviikosta

Tänään mulla alkoi sitten kesäloma. Tää tarkottaa sitä, että sunnuntaina mulla on tasan KUUKAUSI JÄLJELLÄ mun vaihtovuotta! Apua, mitä missä vaiheessa tää vuosi meni? En haluu ajatella lähtöä vielä.. >.<

 Monet on kyselly multa, että haluunko jo nähä mun perheen ja kaverit ja kaikki ja joo haluun, mutta en vielä, koska mulla on niin paljon asioita mitä haluun vielä tehä täällä et ihan hyvä että mulla on vielä aikaa. (Mennä rannalle muut lähin ranta on 300km päässä täältä, mennä uima-.altaalle (Ne aukee vasta 6 kesäkuuta ja Helsingissä pääsee jo stadikalle ja kumpulaan! Mitä, Miksi? D:) , nauttia kesästä, juhlia synttärit, opiskella tekemään espanjalaisia ruokia...) Toisaalta on surullista jättää näin hieno vuosi taakse. Toisaalta kaikki hyväkin loppuu aikanaan ja kivempi lopettaa kun on vielä hauskaa niin jää hyvä maku suuhun.

Vika viikko oli aika opiskelu painoitteinen, koska kaikki teki vikoja kokeita ja tunneilla opiskeltiin ihan kunnolla. Paitsi tänään recreon eli välitunnin jälkeen tunnit oli tosi rentoja. Lenguan/espanjankielen tunnilta puuttu suurinosa oppilaista, koska ne oli opiskelemassa lauluja mitä ne laulaa päättäjäisjuhlassa joten vaan keskusteltiin meidän opettajan kanssa kaikesta mahdollisesta. Matikan tunnilla mentiin koulun kirjastoon pelaamaan shakkia ja enkun tunnilla opettaji piti meille tietovisailun meistä oppilaista jossa kysymykset oli "Kuka tästä luokasta koskee hiuksiinsa eniten englannin tunneilla?"- tyylisiä.

Vaihtarivuoteni viimeisellä tunnilla, joka oli historiaa, meno oli kuin eläintarhasta. Ihmiset heitteli paperilennokkeja, liituja, paperipalloja, nauro, itki ja piti niin paljon melua että korvat soi varmaan vielä ensi viikollakin. Tajusin siinä kaikessa älämölössä, että oikeesti oon kiintyny tähän ärsyttävään, ihanaan ja lapsenomaiseen luokkaan tosi paljon ja kyllä meinasin minäkin alkaa itkemään.

Lauletaan toi alla oleva laulu päättäjäisjuhlassa. Se on vapaasti käännettynä Suomeksi "Kuinka kallista on aika" Kertoo just siitä miten aika on menny niin nopeesti ja on syntynyt hyviä muistoja ajan kuluessa. Sopii hyvin mullekin, koska kohtahan mä täältä lähden ja nää viimiset hetket on todellakin on tosi kalliita.


Sitten kun lähdettiin koulusta nii kaikki mun kaverit tuli halaamaan mua ja oli "Tuutko ensi viikolla kouluun?" Ensi viikolla on valtakunnalliset kokeet eli loma alkoi oikeestaan vaan mulla, koska en tee niitä kokeita, paitsi englannin. Mun tutori sano mulle tänään, että joo ei mun tarvii vaivautuu tulemaan kouluun, koska jos en muutenkaan oo tehny mitään kokeita niin ei valtakunnalisiakaan kokeita tarvii tehä. Mul tuli vielä enemmän sellanen fiilis että tää vuosi alkaa nyt olemaan tässä kun lähdöstä jo puhutaan ja halitaan kuin viimeistä kertaa.. D:

Kun pääsin kotiin niin meinasin alkaa vaan itkemään, siitä että tässä tää kouluvuosi nyt oli. Lähetin snapchatissa suomikavereille snäpin "nyt alkoi kesäloma, hieman haikee olo..." Tosi monet sit vastas mulle "Sähän palaat sit kohta Suomeen!" Meinasin alkaa vollottamaan vielä enemmän, koska tajusin että joo lähtö on lähellä ja että oon ollu ilman mun perhettä ja kavereita 8 kuukautta! Ihan tooosi pitkän ajan...

Olin koko viikon odottanut ihan fiiliksissä lomaa, varsinkin kun oli ollu niin kuuma, mut sitten tänään vikana päivänä mulla tuli sellanen fiilis että ei en halua vielä lähtee kesälomalle ja jättää tätä kaikkee.. Oli muuten ihan sairaan kuuma viikko, joka päivä oli yli 30 astetta ja meidän luokkahuone oli kuin sauna ja se on mukavasti vielä aurinkopuolella koulua. Oon aina miettiny miten ihmiset pystyy opiskelemaan maissa joissa on kuuma ja nyt tajuun ettei ne pysty.. Tänään viileni ainakin 10 asteella lämpötila ja meinasin aamulla jäätyä vaikka otin takin mukaan. Olin melkein ainoo jolla oli takki ja kaikki vaa nauro mulle ettei mulla voi olla kylmä koska oon Suomesta.

Mutta nyt muutamia tunteja koulun loppumisen jälkeen ei enään onneksi tunnu niin pahalta, ehkä mä selviin tästä lomasta. :P



Lähtölaskenta alkaa...

A-M


perjantai 8. toukokuuta 2015

¡Me queda solo 40 dias aca! / Mulla on jäljellä 40 päivää täällä!

Oon monta kertaa aikonut tulla kirjoittelemaan tänne, mutta sitten koneelta on löytynyt muuta mielenkiintoisempaa tai on vain unohtunut tai jotain muuta on käynyt joten sen takia en ole vähään aikaan kirjoittanut kuulumisia, mutta nyt viimisiä viedään niin ehkä voisin kirjoittaa kuulumisia.

Kesälaitumille!

Mulla on tasan viikko jäljellä koulua, eli ensi perjantaina (15.5) pääsen lomalle! Ihanaa! :D Okei ei oo enää koulua, mutta ensi viikon jälkeen on valtakunnalliset kokeet ma, ti ja ke. En tiiä vielä pitääkö mun tehdä niitä vai ei, mutta eipä kai se paljoa haittaa vaikka en tee, kun ei oo muita kokeita kuin historia, englanti, piirrustus ja filosofia tullut tehtyä. Hehe.. Perjantaina 22.5 on graduacion eli päättäjäiset. Suomessa vastaava tilaisuus olisi lakkiaiset, mutta täällä ei lakkeja jaella ja sen jälkeen pääsee kunnolla sitten kesälomalle. Tai oikeestaan mä pääsen, kavereilla alkaa lukuloma koska kesäkuussa 9-11.6 odottaa yliopiston pääsykokeet. Yleensä Espanjassa alkaa kesäloma vasta kesäkuun lopussa, mutta tää lukion 2 luokka on poikkeus, sen yliopiston takia. Mut mulle sopii, ei tarvii loppuun asti kärvistellä koulun penkillä, varsinkin kun sää on nykyään niin hyvä. Tällä viikolla on aamuisin ollut n.15 astetta joten neuletakilla/pitkähihaisella on pärjännyt oikein hyvin ja päivän mittaan lämpö on noussut 25-30 asteeseen. Ensi viikolla pitäisi mennä 30 astetta rikki! Harmi, että uima-altaat avataan vasta kesäkuussa, mä olisin jo ihan valmis loikoilemaan uima-altaalla.


Retki Madridiin

Käytiin pari viikkoa (pe 17.4) sitten koulun kanssa päivän retkellä Madridissa. Lähtö oli koululta 7.45 aamulla ja kymmenen maissa oltiin takaisin Zaragozassa. Bussilla meni reilu 4tuntia yhteen suuntaan matkaan, hieman liian pitkät matkat oli vain yhden päivän reissuksi mun mielestä.. Vielä kun saatiin vain puolituntia vapaa-aikaa, jossa ehti juuri ja juuri juoksemaan syömään.


Sara, Marta ja Ana


Suunnattiin ensin Espanjan senaattiin, joka oli tosi ruma sieltä mistä mentiin sisään, mutta tultiin ulos toiselta puolelta ja se oli paljon kauniimpi. Harmi etten tajunnut ottaa siitä kuvaa..


Senaatti

Tälläsella porukalla oltiin Madridissa, Siinä on melkein kaikki meidän lukion kakkosen opiskelijat. 

Palatsi
 Seuraavat 3 kuvaa on Espanjan senaatista sisältä;



Ikivanha goottinen kirjasto, jossa oli 1600-luvulta (ehkä vielä vanhempiakin kirjoja) asti kirjoja. Se oli yliopistolle avoimessa käytössä, mutta muuten ei.

Espanjan parlamentti


Senaatin jälkeen meidät kuljetettiin bussilla Pradon museon viereen ja annettiin 30minuuttia aikaa käydä ostamassa ruokaa, koska meidän varattu museokierros alkoi 45minuutin päästä. Mä erkanin siinä vaiheessa mun kavereista ja menin tapaamaan Juliaa, suomivaihtaria joka on Madridin lähellä olevassa pienessä kylässä vaihdossa. Oli niin ihana fiilis puhua suomea pitkästä aikaa kunnolla ja vaihtaa kuulumisia ihmisen kanssa joka on samassa jamassa mun kanssa! Käytiin yhdessä syömässä ja tietysti jäätiin juttelemaan ja unohdettiin kattoa mitä kello on ja saavuttiin hienosti myöhässä museolle. Meidän tutorit eli ryhmänohjaajat kysyi sitten, jos Julia haluaa tulla meidän kanssa sinne museoon ja Julia sitten kiersi meidän kanssa museon läpi. Museokierroksen jälkeen oli sitten aika lähteä takaisin kotia kohti. Vaikka vapaa-aika jäi tosi lyhyeksi niin silti tykkäsin tosi paljon siitä retkestä. :)


Suomivieraita

Ainiin unohin kertoa, että sillä samalla viikolla kuin oltiin Madridissa, niin keskiviikkona sain Zaragozaan Suomivieraita! Lapsuudenystäväni Tina ja hänen isosiskonsa Tiia oli sillä viikolla Barcelonassa lomalla ja tuli sitten keskiviikkona junalla aamupäivällä ja lähtivät iltapäivällä. Oli tosi kiva sillloinkin jutella suomeksi ja hostaa hetken aikaa suomivieraita! Käytiin syömässä kalmarivoileipiä ruuaksi, pyörittiin Zaragozan keskustassa, käytiin churroilla ja käytiin vielä katsomassa missä mä asun. Vaikka mulla oli kamera mukana koko päivän niin silti unohdin ottaa kuvia, joten tästä tapahtumasta en oo ikustanut mitään.


San Jorge päivästä, eli Aragonian kansallispäivästä, kukista tehty Aragonian lippu.

Synttärisankari kakkuansa kanssa

Synttärit

Mun ystävällä Lidialla oli synttärit 3.5 viime sunnuntaina ja juhlittiin niitä lauantaina. Mentiin ensin piilottamaan Lidian lahjat niiden pihalle ja itsekkin mentiin sinne piiloon ja odotettiin että Lidia saapuu paikalle. En tiiä että onko se tosi yleistä, mutta me ollaan aina kaveriporukalla ostettu yhteinen lahja. Saksalaisvaihtari Joanna sano ihan samaa, että ne tekee samaa niiden kavereiden kanssa. Sekin että kaverit suunnittelee juhlat synttärisankarille on ihan yleistä ainakin meidän kavereiden kesken. Hihii odotan innolla omia synttäreitä mitä mulle keksitään.  



Lahjojen avaamisen, kakun syömisen ja rupattelun jälkeen suunnattiin pelaamaan jalkapalloa pallojen sisällä! Se oli ihan huippua! Päivä oli vaan tosi lämmin 30 astetta ja noissa muovipalloissa oli aivan järkyttävän kuuma koska ei niissä mitään ilmastointia ole. Se oli hikistä puuhaa... Ei se jalkapallon pelaaminen ollutkaan se tärkein juttu vaan enemmänkin tuo muiden töniminen ja pallolla kaatuminen. Ps. Ei se jalkapallo oo noin sujuvaa kuin toi video antaa ymmärtää. :P 



Minähän se siellä maassa makoilemassa.



Tälläsiä kuulumisia mulla tällä kertaa, yritän ehtiä kirjoittelemaan vielä mun viimeisistä hetkistä täällä tunnelmia ja fiiliksiä, mut en lupaa mitään. :P 

Juhannuksena nähdään!

A-M

Ps. Tajusin tässä juuri äsken kuinka kivaan kaupunkiin oon oikeesti päässy! Näkee vähän erilaista Espanjaa kuin vain sitä Andalucian flamenco, fiesta, aurinko.. yms. stereotypia Espanjaa. Ainut miinus on se, että tää ei sijaitse rannalla, mutta onneksi ei kesää täällä tarvitse yrittää kestää.



perjantai 1. toukokuuta 2015

Suomen ja Espanjan eroja part 2

Koska mun mielestä on hauska bongailla kulttuurieroja, niin tässä saatte lisää eroja mihin itte oon kiinnittäny huomiota. Muistakaa myös, että en tiedä yhtään miten muualla päin Espanjaa eletään, joten en vanno että nämä tapahtuisivat joka puolella Espanjaa.


-Käsiä ei turhaan pestä, mikä on hieman ällöttävää. Tytöt saattaa koulussa ihan pokkana kävellä vessasta ulos ilman että ne pesee käsiään ja sen jälkeen syödä niiden välipalan. En haluu ees kuvitella mitä pojat tekee... Eikä käsiä pestä jos ollaan oltu jossain ulkona ja tullaan sisälle syömään tai muutenkin jos mennään ruokapöytään niin mitä turhia pesemään käsiä. Jotenkin muutenkin mulle vaikuttaa, että semmonen perus hygienian taso on hieman alhaisempi täällä kuin Suomessa, mut voi olla ihan omaa kuvitelmaakin. Suuhygienia on tosi monilla vähän vanhemmilla ihmisillä tosi huono, kouluun tullaan ihan suihkun tarpeessa hiukset likaisina ja haisevana, kengillä tepsutellaan sisälläkin tuoden kaiken maailman pöpöset mukana...

-Kesken ohjelmien, uutisten tai säätiedotuksen saattaa ohejlman juontaja, uutistenlukija tai meteorologi alkaa mainostamaan jotain tuotetta.

-Ajokortti ei ole espanjalaisille henkilöllisyystodistus, vaan se on ajokortti ja henkkarit on sit erikseen, mutta mulla on aina toiminut mun mopokortti henkkareina, johtuen ehkä siitä että se on joku outo suomalainen kortti.

-Kouluun ei juurikaan panosteta. Tytöt ei meikkaa paljoa ja saattaa tulla ihan kirjaimellisesti kuolleen näköisinä tunnille. Tähänkin kyllä löytyy poikkeuksia, jotkut meikkaa joka päivä ja on panostus vaatteet ja jotkut ei välitä yhtään miltä näyttää kouluun tullessaan. Itte mä panostan vähemmän kouluun täällä kuin Suomessa, esim harvoin käytän koruja koulussa (korviksia lukuunottamatta) ja ne paremmat vaatteet säästän iltoihin kun mennään kavereiden kanssa ulos.

-Ihmiset on tosi ystävällisiä ja auttavaisia, jos pyydät apua julkisella paikalla niin siinä on heti useempi auttaja ja saat varmasti apua. Myös esim busseissa ja ratikassa jos kyytiin tulee joku vanhempi ihminen/raskaana oleva nainen yms. joka tarvitsee istumapaikan niin heti on joku tarjoamassa paikkaansa. Suomessa aika harvoin näkee sitä, että vanhuksille tajotaan paikkaa.

-Katukiveykset on kivettyjä ja niitä pestään usein. Pariin kertaan oon jopa nähnyt, kun joku pesee luutulla talon edustansa kävelykaty pätkää, tai ravintola pesee ulkona olevien pöytien alustoja luutulla. Se jos mikä on huvittavan näköstä. :D Muutenkin Zaragozan kaupungin ulkotilasiisteys laitos on hyvin ahkera ja se kuulemma toimii 24/7. Roska-autot kulkee koko ajan, yöt ja päivät ja kadunlakauísijoita voi nähdä jo ennen kahdeksaa aamulla.

-Vaatekaupat melkein kaikki tuoksuu hajuvedelle.

-Espanjalaiset ei oo harrastavaista porukkaa, näillä on aika vähän harrastuksia ja vapaa-ajan ne käyttää suurimmaksi osaksi opiskeluun. Ei läksyihin vaan opiskeluun.

-Ala-aste ikäsillä lapsilla on perässä vedettävät reput, mä vaan voin kuvitella kuinka paljon niillä on läksyjä jos reppua pitää vetää perässä eikä sitä voi kantaa selässä. Muutenkin ihan pienimmillä lapsilla on koulua aamu- ja iltapäivällä.

-Sopa eli keitto tarkoittaa liha/kasvis lientä johon lisätään pieniä makaroneja.

-Lengua eli äidinkieli oppiaineena on vain kirjallisuutta ja sintaxis eli lauseoppia eli sanojen nimeämistä objektiksi, subjektiksi ja predikaatiksi, mutta näillä on erilaisia lauseenosanimiä paaaaljon enemmän kuin mitä on Suomessa tullu vastaan. Mun piti ihan kysyä kun tajusin ettei me mitään muuta olla opiskeltu kuin noita kahta asiaa vain, että opiskeleeko ne jotain muutakin mahdollisesti äidinkielessä, mutta vastaus oli vaan "ei tää on äidinkieltä". Tosi hämmentävää että näille ei opeteta kirjoittamaan esseitä, tai muitakaan tekstejä, medialukutaitoa
Tällästä on sintaxis.
-Facebook ei ole yhtä yleinen täällä, kuin Suomessa jossa kaikilla nuorilla on fb. Syynä siihen on se, että espanjalaisille on olemassa Espanjan oma facebook, tuenti. Facebookin käyttö on myös erilaista täällä, sitä käytetään lähinnä kuva-albumina jonne lisätään kuvia. Twitteri on täällä myös tosi yleinen.

-Seurustelu on erilaista täällä. Ei seurustelua oteta niin tosissaan ja heti jos jonkun kanssa on juttua niin ollaan jo yhdessä. Ymmärrän että semmosille 14-15-vuotiaille seurustelu on sellasta, mutta mun ikäsille 17-18-vuotiaille... Ei ainakaan Suomessa mun ystäväpiirissä seurustelu ole enää "vaan huvin vuoksi" ja seurustella heti ensimmäisen kanssa joka tulee vastaan, vaikka ei oikeasti pidettäisi siitä.

-Espanjalaiset voi suuttua helposti ihan pienistä asioista sanomalla vain "nyt oon vihainen sulle". Tunteita muutenkin näytetään paljon enemmän täällä, esim ei ole outoa, että joku itkee koulussa jos koe on mennyt huonosti.

-Taulusieni on kuiva, sitä ei kastella ollenkaan!

-Ihmiset on yllättävän nirsoja ruoan suhteen. Se on myös ihan yleistä, että äiti saattaa tehdä useamman eri ruoan, koska joku perheenjäsen ei tykkää kalasta ja toinen ei tykkää porkkanasta... 

-Yksi parhaimmista puolista espanjalaisissa on se että ne ei valita! Tai jos valittaa niin se on ihan normaalia. Toisaalta Suomi nyt taitaa olla niitä ainoita maita, jossa joka ikisestä asiasta pitää valittaa.




A-M

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Semana Santa / Pääsiäisviikko

Älkää pelästykö vaikka blogi on erinäköinen, kyllästyin vanhaan ulkonäköön (varsinkin kun ne flamencomekot kuuluu Andaluciaan eikä tänne Aragoniaan missä mä olen) joten muutin sen, eli tämä on sama Ann-Marin vaihtariblogi kuin aina ennenkin. :D

Kuulumisia 

Hups taas ehti vierähtää melkein kuukausi siitä, kun viimeksi tänne mitään kirjoitin. Heh pitäis varmaan vähän skarpata tänne kirjottamisen kanssa. Viikolla mulla oli hieman kiire, koska yritin opiskella perjantain filosofian kokeeseen. Loppujen lopuksi en jaksanu lukee paljoa, koska filosofian opiskelu vaatii 150%:n keskittymisen ja paljon suuremman sanavaraston kuin mulla on.  Tänään kumminkin, kun ei ollut mitään ohjelmaa niin ehdin päivitellä mun kuulumisia tänne! :)

Los Galachos luonnonpuisto
Viimisiä viedään, mulla on sellaset 9 viikkoa/reilu 2kk täällä enää jäljellä. Siis mitä missä välissä tää vuosi on melkein kokonaan jo ohi?! Kuten kaikki vaihtarit sanoo, niin loppua kohden koko ajan vuosi vaan paranee ja se on kyllä totta.

Säät on parempia päivä päivältä, mikä saa hymyn huulille. Täällä on ollu päiviä joilloin on tuntunut suomen kesältä. Huippulämpötilat on kohonnu 24 asteeseen ja ei oo tuullut nii on ollu tosi mukavaa. Illalla kun aurinko laskee niin pitää laittaa takki/villapaita tai molemmat päälle, koska muuten on kylmä, ihankuin Suomessa kesällä. Hassua näissä espanjalaisissa on se, että ne jaksaa käyttää yli 20 asteen lämpötilassa toppatakkeja ja mä kävelen neuletakissa vieressä. On se lämpö suhteellista.

Kielitaitokin paranee koko ajan ja tässä paripäivää sitten tajusin että mä ymmärrän oikeestaan kaiken mitä mulle puhutaan, musiikin, leffat yms. Muistan, kun haavelien alkuvuodesta siitä, että ymmärtäisin niiden biisien sanat mitä kuuntelin espanjaksi ongelmitta ja vihdoinkin voin sanoo, että nyt ymmärrän ne sanat kuuntelemalla! Tottakai jotain menee aina ohi ja lukeminen tuottaa vielä vähän ongelmia, mutta oon toosii tyytyväinen. Voisin nyt väittää että mun espanja on paljon parempaa kuin mun englanti niinkuin se on! :D

Pääsiäsloma


Mulla oli lomaa koko pääsiäsviikko ja olisin voinut vielä jatkaa lomailua, mutta seuraavat vapaapäivät on to-pe 23-24.4 eli parin viikon päästä joten sitä odotellessa. ;) Ehin tehä vaikka mitä lomalla ja hyvät säät vielä kruunasi loman! Mun lomaan mahtui mm. Yökyläilyä columbialaisen kaverin Lauran luona ja tietysti columbialaisen ruuan maistelua, Espanjankielisen Raamatun ostaminen, kaverin Nazarethin bongaamista pääsiäiskulkueista, Los Galachos luonnonpuistossa pyöräretki kavereiden kanssa, lisää pääsiäskulkueita ja niiden kuvaamista, keskiviikon 3,90e leffapäivä eli Insurgent tuli katsottua espanjaksi dubattuna ja koiranpentujen hoitamista, kun meille muutti 2kk vanha Dama-koira ja serkun koiranpentu oli hoidossa. :D


Mun luokkakaveri Nazareth

 Noi kolme kuvaa on muistaakseni palmusunnuntailta, kun ekaa kertaa lähin ulos kattomaan pääsiäskulkueita ja oikein tarkoituksella menin kattomaan just tota kulkuetta ja ettimään mun kaveria sieltä kaikkien joukosta ja onnistuin! Okei Nazareth bongasi mut ja vilkutti mulle en mä muuten ois mitenkään tienny kuka se noista kaikista klu klux klan hatuista. Nojoo eihän noi hatut mitenkään liity klu klux klaaniin vaan ne on monia satoja vuosia vanha espanjalainen pääsiäsperinne. Mua vähän harmitti, kun ehdin ottaa kameralla tasan 3 kuvaa ja sen jälkeen se ilmoitti että muisti on täysi, joten jouduin tyytymään puhelimen kameraan, joten tolta illalta ei ole paljoa kuvia, mut lisää kuvia on alempana muista kulkueista. ;)

Dama, meidän perheen hauvavauva


Pilar kirkosta, yömessusta

Tää kuva on otettu mun taloyhtiön pihasta sunnuntai aamuna. Toi aita on meidän talojen ympärillä oleva aita. Multa oli kyllä silmät tippua päästä kun astuin ulos rappukäytävästä ja tien toisella puolella oli jättimäinen lammaslauma ja lammaspaimen. Kyllä asun kaupungissa ja kyllä löysin melkein takapihaltamme lammaslauman.


Pari kuvaa meidän pyöräretkestä Los Galachos luonnonpuistoon. Lähettiin maanantai tai tiistai aamuna polkemaan kohti luonnonpuistoa. Sinne oli suunnilleen tunnin matka ja sää oli täydellinen: aurinko paistoi täydeltä terältä ja t-paidassa pärjäsi oikein mainiosti.



Pari kuvaa kylästä ja kylän kirkontornista jonka läpi pyöräiltiin matkalla sinne.







Tää silta mikä olisi vienyt sinne puistoon oli ihan mutamömmön peitossa joten me päätettiin ettei lähetä sinne. 





Koska sinne puistoon ei päästy, päätettiin kiivetä niiden vuorten päälle ja kyllä kannatti, maisemat oli henkeä salpaavia!

Maisemia puolivälistä matkalla ylös

Sieltä kukkukalta näkyi Zaragozaan asti :D

Mutta eipä siellä kukkulalla ollut mitään ihmeellistä, vain tällästä autiomaata.





Marta ja Belen, matkaseurue :)


Pääsiäsperinteitä Espanjassa

Espanjalaiset osaa juhlia pääsiästä näyttävästi, koska niillä on satoja vuosia vanhat pääsiäiskulkue-perinteet. Tässä kaupungissa, jossa asuu hieman enemmän ihmisiä kuin Helsingissä oli pääsiäsvikon aikana 48 kulkuetta eli semmoset 5-6 kulkuetta joka päivä, koska niitä kulkuita tais olla 8 päivänä yhteensä. Espanjassa ei kaikkialla juhlita näin vahvasti pääsiästa, mutta ainakin etelässä Andalusiassa juhlitaan myös ja paljon näyttävämmin vielä.

Ne kulkueet oli tosi näyttäviä ja pitkiä jopa satoja metrejä pitkiä. Niissä oli useampi sata ihmisiä ihan pienistä lapsista vanhuksiin; rumpaleita, torvien soittajia, noiden kuvien kantajia, ristien/suitsukkeiden yms. muiden tavaroiden kantajia, pappeja, surunaisia ja vaikka mitä... Niitä oli melkein koko ajan, oli keskellä yötä ja keskellä päivää. Oli keskiyöllä ja puoli neljältä yöllä alkavia kulkueita ja yhdeltätoista aamulla alkavia.
Kuva illalta, kun olin palaamassa kotiin keskustan läpi yhtenä iltana ja törmäsin siellä 3 kulkueeseen joskus puoli kymmenen maissa.

Pilar aukiolla odottamassa kulkuetta. Oikealla Pilar-kirkko




Kun kulkue oli päässyt aukiolle kokonaan piti pappi pienen saarnan ja sitten kulkue jatkoi matkaa. 




















Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan hyvää kevään jatkoa Suomeen!

Besos,
Ann-Mari